Olin 2 viikkoa sairaana. Ihan tavallinen flunssa, kuumetta, yskää, nuhaa. Jälkitautina poskiontelotulehdus. Antibiootit alkoivat purra kunnolla vasta sunnuntai-iltana. En ole ollut kuumeessa viiteentoista vuoteen!
Kun jäin sairaslomalle, luulin, että saan tehtyä jotain hyödyllistä. Ensimmäisen päivän nukuin, toisen nuokuin. Ennen poskionteloita tein yhtäkkiä 13 ranneketjua. Sitten meni muutama päivä, ennen kuin jaksoin jatkaa mitään.
Teen käsityön taiteen perusopintoja kolmatta vuotta. Nyt on lopputyön aika. Paljastan aiheen vasta kun näyttely on valmiina, sitten huhtikuussa. Sen verran kuitenkin kerron, että teen uunia. Luovuuden ahjoa. Metallilangasta, savesta, huovasta. Huovutin tulen verkkorungon ylle. Uunin rungossa on kolme kiloa sidonta- ja kauppalankaa. Sormenpäiden iho halkeilee. Ihanaa, kun jaksaa taas tehdä!
Tulen lisäksi huovuttelin muutakin.
1 kommentti:
Totta maar, tuo liekkimeri näyttää hienolta mustaa taustaa vasten. Toki se hyvältä näytti ihan livenä keinovalossakin. Hienoa nähdä millaisen mahtityön saat taas aikaan :)
Lähetä kommentti