Näytetään tekstit, joissa on tunniste rautalankaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rautalankaa. Näytä kaikki tekstit

torstai 22. marraskuuta 2012

Joulupuoti


Olen kieputellut enkeleitä ja rautapukkeja. Huovutteluja en ole nyt ehtinyt, mutta aiempia töitä löytyy onneksi vielä. Kaksi kuukautta kestänyt remonttiurakka on vienyt kaiken ajan. Nyt remontti on valmis. Ehkäpä saan siitäkin kuvia tänne aikanaan.

Joulupuodin aion kuitenkin järjestää. Tervetuloa!

lauantai 28. marraskuuta 2009

Rautalankaa

Joulupuotiin on tulossa huopaa, hopeaa ja rautalankaa. Olen kieputtanut rautalankaa kudinpuikon ympärille ja muokannut kiharasta kuusia, tähtiä ja sydämiä. Muutama talteen ottamani lasipurkki on saanut rautalankakoristeita, jokunen myös lasihelmiä tai makeanvedenhelmiä. Pikkukuuset ovat kaikki alle 8cm korkeita, kuusenkoristesydämet alle 5 ja tähdet noin 10cm - kärjestä kärkeen. Perjantaina en jaksanut vääntää, mutta lauantaiaamuna jatkan taas. Silloin on vuorossa hopea.




maanantai 30. maaliskuuta 2009

Tulento


Aikuisten käsityön taiteen perusopintojen päättötyöni on nimeltään Tulento. Se on kamina, joka kuvaa sisälläni palavaa luovuuden tulta, joka korventaa, jos sitä ei saa päästettyä ulos.


Nuo törröttimet, jotka nousevat savupiipusta tai mikä se lieneekään, kuvaavat tuotoksiani kolmen vuoden opintojen ajalta. Siellä on myös turhautumista kuvaava savupilvi, tyllipössähdys. Olen värjännyt kankaita, ommellut iltapuvun vanhoista verhoista ja mustan viitan pöytäliinasta. Olen piirtänyt kuvia valotuskaavioihin, muovannut savesta ja huovuttanut. Olen tehnyt paperia mm. oman pihan kaisloista, vääntänyt rautalangasta ja kieputtanut hopeaa. Olen kirjonut, solminut, neulonut, virkannut, purkanut ja alkanut alusta.





Tiedän itsestäni nyt paljon enemmän kuin opintojen alussa. Tärkeintä on, että tiedän, mikä pitää minut järjissäni. Käsillä tekeminen ja oman luovuuden päästäminen vapaaksi.

Mutta se portfolio on vielä tekemättä.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

kohti tavoitetta

Käsityön taiteen perusopintojen päättötyö valmistuu vähitellen. Kuvaan koko työn vasta valmiina, tässä palasia.





Portfolion ajatteleminen tuottaa vielä tuskaa. Ehkä se jalostuu helmiksi - tai rautalangaksi. Kuka tietää :-)