perjantai 23. joulukuuta 2011

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Tervetuloa!


Pitkään ajattelin, että tänä vuonna ei ole joulupuotia. On ollut kaikenlaista, joka on vienyt energiaa. En ole tehnyt käsitöitä puoleen vuoteen lukuun ottamatta tyttären joukkuevoimistelupukuja. Niistä on kuva täällä. Ne ovat ne punaruskeat.


Jokin aika sitten ajattelin, että jos kuitenkin. Mietin, kieputtelin ajatusta ja päätin, että haluan. Teen sen, mitä ehdin. Muutaman rautalankakoristeen, jotain söpöä huopaista. Ehkä jopa muutaman hopeakorun. Ystäviltä saan vähän lisää myytävää.


Poikkea kurkkaamassa, jos ajelet Tampereen suunnalla. Ei haittaa, vaikket aikoisi ostaa mitään. Tykkään siitä, että poiketaan. Tunnelma on minulle pääasia. Ja ihmiset. Ja hyvä olo.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

vaaleanpunaista höttöä

Kaivoin esiin vanhan romaanikäsikirjoituksen. Ajattelin julkaista sen blogissa luku kerrallaan. Kurkkaa, saa kommentoida. http://rakkausromaani.blogspot.com/

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Iloista pääsiäistä!





Lainasin lasten värejä ja maalasin muutaman pääsiäismunan. Pitkästä aikaa. Hyvää kevättä kaikille!

tiistai 1. helmikuuta 2011

Lisää musiikkia

Kokosin luonto- ja bändikuvista koosteen kolmen laulun taustalle ja latasin ne tänne. Lisääkin teen, kun ehdin. Nyt on muuten vain hiljaista tällä rintamalla. Aikani menee muihin asioihin.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Musiikkia




Laulan mielelläni. Mieheni soittaa mielellään kitaraa. Esiinnymme yhdessä nimellä duo Helkavalkea. Loin blogisivuston, josta löytyy lisätietoja. Täällä. Yllä olevat kuvat on ottanut Kalle Leinonen.