Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pitkäperjantain projekti

Paljastin eilen pienen osan pääsiäisen projektista. Päätin ennen minilomaa, että tuunaan äitini 60-luvulla tekemän ihanan takin minulle sopivaksi. Takissa on liian lyhyet hihat ja merkillinen huppu. Työn jälki on tarkkaa ja malli kiva. Ja kangas suorastaan syötävän ihana! 




Olen vuosia miettinyt, miten pidentäisin hihat tyyliin sopivasti. Nyt keksin: en tarvitse huppua. Leikkasin hupun kaulukseksi ja ompelin etureunan kiinni kaulukseen, niin että kaulus tulee ihan kiinni vetoketjuun. Lopusta hupusta suunnittelin tekeväni hihanpidennykset.



Työn edetessä päätin ommella taskunsuihin laskokset ja niiden päälle napit. Nappilaatikossani ei ollut sopivia, joten päällystin rumat muovinapit kankaalla. Ompelin vielä vetoketjun vetimeksi kangaspalan.




Ompelin vielä muutaman muotolaskoksen. Pidän lopputuloksesta, mutta saatan ommella vielä vähän lisää laskoksia vyötärölle. Kevät saa nyt tulla!




lauantai 29. kesäkuuta 2013

Hiirulainen

Ompelin ala-asteella itselleni ja kavereilleni collegekankaisia hiiriä. Malli tuli jostain mieleeni nyt, yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen, ja päätin ommella muutaman maskotin. Hiirulaisen täyte on riisiä, joten se on suloisen vetelä. Mitään hyötykäyttöä otuksella ei ole, mutta sillä ei taida olla väliä.


sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Cosplayasu

Lapsi harrastaa Cosplaytä eli roolihahmoksi pukeutumista. Tänään ompelin hänelle uuden asun. Siivet, korvat ja peruukki puuttuvat vielä.


maanantai 19. maaliskuuta 2012

Voimistelupuvut osa 2

Eka kisa on ohitse ja puvut, joista aiemmin kirjoittelin täällä, saa sen myötä julkistaa. Tyttären joukkue, Onegia, voitti oman sarjansa Vaasa Cupissa. Joukkueen tytöt suunnittelivat puvut yhdessä, minä kaavoitin, leikkasin ja ompelin, valmentaja suunnitteli koristelun ja tytöt toteuttivat sen. Pohja on ensin maalattu kaksiväriseksi, minkä jälkeen pukuun on liimattu toisesta kankaasta leikattuja soiroja salamoiksi.


Strassaamaton puku näyttää tältä.


Kankaan nurja puoli, periaatteessa siis oikea, on kuvioitu ihan kivasti. Tätä kangasta oli 8,5 metriä, ja pukuja ommeltiin yhdeksän. Yhteen pukuun tarvittiin periaatteessa yli metri kangasta, joten sain askarrella housuosan jos toisenkin pienistä kaitaleista. Upouusi saumuri pääsi oikeisiin töihin.

Hienoa, tytöt!


keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Voimistelupukuja

Kesällä 2010 tyttäreni suunnitteli esiintymispuvun itselleen ja sisarelleen voimisteluesitystä varten. Haimme kankaat paikallisesta liikuntavälinekaupasta.



Puvuista tuli sen verran sopivat, että keväällä 2011 tarjouduin ompelemaan tyttäreni joukkueen kisapuvut, yhteensä seitsemän pukua. Puvuissa oli haastetta; etumuksen perhosessa oli aika monta osaa.




Joukkue ja valmentaja olivat tyytyväisiä pukuihin, joten ompelin viime syyskaudenkin kisapuvut. Valmentaja maalasi pukujen pohjavärin ja kuviot. Nämäkin saivat kiitosta, joten taas on yhdet puvut työn alla. Niistä saadaan kuvia vasta ensimmäisen kisan jälkeen.






lauantai 24. heinäkuuta 2010

Bellmanin aikaan

Mieheni esiintyy ajoittain Bellman-trubaduurina. Luuttukitaralla säestetyt 1700-luvun loppupuolella Carl Michael Bellmanin, Ruotsin kansallisrunoilijan laatimat laulut soivat tänään Pälkäneen Kostia-festivaaleilla. Ihana tapahtuma, sinne kannattaa mennä! Lähdin mukaan Bellmanin muusan roolissa. Sitä varten tarvitsin ajanmukaisen hovipuvun. En halunnut oikeaa korsettia, sillä laulan parissa laulussa itsekin mukana. Täytyy pystyä hengittämään. Tein koko puvun kierrätysmateriaaleista. Alushame on ommeltu kolmesta pitsilakanasta, ehkä 1930-luvulla tehdyistä. En leikannut lakanoita, vaan taitoin kahtia ja vielä vyötäröltä sen verran sisäänpäin, että helma ei laahaa maata. Sisäpuolen taitteeseen voi piilottaa vaikka superlonia, jos haluaa vielä pulleamman helman.


Sain anopilta noin sata vuotta vanhan käsin kudotun pellavalakanan. Siinä on hänen isotätinsä monogrammi. Kangaskin on joko isotädin tai hänen äitinsä kutoma. Tein lakanasta korsettia muistuttavan liivin, jota voi käyttää farkkujenkin kanssa. Vuorina on rikki mennyt silkkipöytäliina, selässä kiinnittiminä yksitoista liivihakasta. Lopusta lakanasta tuli essu, jonka helmassa on pitsiä ja monogrammi.


Päällyspuku on edestä auki. Se pysyy paikallaan nyörityksellä, jonka kiinnittiminä on ainoat uudet osat. En löytänyt tarpeeksi isoja hakasia, joten kieputtelin ne itse metallilangasta. Päällyspuvun kankaat roikkuivat vielä eilen tyttären ikkunassa. Ne ovat entisen asuntomme olohuoneesta. Lupasin tyttärelle uudet verhot.


Aikakauteen kuuluisi korkea kampaus, mutta olen leikkauttanut hiukseni liian lyhyiksi. Tyydyin nostamaan ne ylös. Helmet ja pronssikorut kuuluvat samaan settiin myös.


Niin, se Bellman.


torstai 8. heinäkuuta 2010

Luuri sukanvarteen

Sukat kuluvat useimmiten puhki varpaista, päkiästä tai kantapäästä. Varsi jää ehjäksi. Monen sukan varsi on vieläpä todella kaunis. Päätin ommella pieneksi jääneistä ja parittomista ja rikkinäisistä sukanvarsista kännykkäpusseja. Menen myymään niitä torille. Ehkä joku jopa ostaa. Ajattelin antaa urheilusukkapussin lempinimeksi Lenita. Viralliseksi nimeksi en taida sitä kehdata laittaa.





tiistai 25. toukokuuta 2010

Pikkulaukku

Ehdin pitkästä aikaa ommella. Päätin tehdä laukun. Kankaiden valinta oli vaikeaa. Niitä on niin paljon. Olen säilönyt vanhoja vaatteita, verhoja, erilaisia pieniä kankaanpaloja. Lopulta löysin vanhaa tukevaa pellavaa, varmaan sotien väliseltä ajalta. Vuoriksi valitsin miehen sukulaisen jäämistöstä löytyneen puuvillaverhon. Laukku on sen värinen ja tyylinen, etten varmaankaan käytä sitä itse. Aion ommella lisää laukkuja. Jokainen olkoon erilainen ja erimuotoinen.


Helat ovat peräisin vanhoista laukuista. Olen säilönyt niitäkin. Nyt vasta keksin, miksi.




perjantai 13. marraskuuta 2009

Goottimekko

Ompelin serkulleni goottimekkoa kauan. Sitä suunniteltiin jo vuodenvaihteessa. Nyt se on valmis. Siinä on aluspuku, josta on jo kuvia aiemmissa postauksissa. Tyllialushame kuuluu kokonaisuuteen. Nyt sain tehdyksi loimusamettitakin, jossa on satiininauhat edessä ja takana, rannetta kohti levenevät hihansuut ja pieni laahus.






Kunhan saan tehtyä muutaman hopeakorun, olen pitkästä aikaa vailla rästitöitä. Uskomaton olo. Voinko kohta taas tehdä hyvällä omallatunnolla mitä haluan? Aikakin saattaa riittää...vaikka mihin. Siitä myöhemmin.

torstai 24. syyskuuta 2009

Viime viikonloppuna

...ompelin violettia satiinia. Ystäväni on odottanut tätä luomusta pitkään. Vielä kärsivällisyys on riittänyt. Minua pelottaa leikata kangasta, jota on juuri sopiva määrä ja jota ei saa enää mistään. En yleensä leikkaa väärin, mutta silti hirvittää. Tein jopa yläosan kaavat lakanakankaasta, jotta saisin istuvan puvun.


Tekeillä on goottiasu, johon kuuluu alusmekko, musta tyllialushame ja pitkä laahuksellinen nyöritetty jakku mustasta joustosametista.


Omenatkin kypsyvät. Niitä voisi varmaan keittää hilloksi. Ainakin jos arkeen saisi raivattua tilaa.


Villiviinimme kiipesi tänä kesänä pihamäntyyn. Mänty hehkuu tummanpunaisena. Kerrankin se saa koreilla!


Tämän hirsipöydän puut mies kaatoi muutama kesä sitten. Jos vaikka ehtisi pöydän ääreen istumaan vielä ennen lumia...


sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Mustaa ja valkeaa

Työkiireiden keskellä on ihanaa saada valmiiksi edes jotain pientä. Valkoinen oli pikainen tilaustyö. Musta kuuluu kokonaisuuteen, jota olen ommellut vähän kerrallaan jo kuukausien ajan. Kohta sekin täytyy saada valmiiksi. Sitten voin taas tehdä koruja.


torstai 30. heinäkuuta 2009

Juhlamekko

Ompelin kummitytälle juhlamekon ohuenohuesta silkistä. Sitä oli vaikea saada sopimaan totuttuun muottiin: melkein joka sauma yritti vetää ainakin ensimmäisellä ompelukerralla. En yleensä neulaa enkä varsinkaan harsi. En käytä kaavoja, vaan mittanauhaa ja saksia. Sikäli on ihme, että ylipäätään saan mitään aikaan. Koulutusta tähän puuhaan ei todellakaan ole.



Osaan työn jäljestä olen tyytyväinen. Osaan en. Tämä vetoketju kuuluu sarjaan "olis voinut mennä paremmin". Olen kuitenkin hukannut vuosien saatossa koneeni vetoketjupaininjalan, ja niitä ei kuulemma saa edes tilaamalla. Niinpä ompelen vetoketjut tavallisella paininjalalla. Kieli keskemmällä suuta kuin voisi kuvitella saavan.



Lopputulos on silti mielestäni oikein hieno. Kyllä tässä puvussa kelpaa juhlia ystävän häitä.