keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Kesäpostaus

Pihani tänään aamupäivällä. Aurinkoista heinäkuuta!


























torstai 29. toukokuuta 2014

Tiput ja puput



Ei, en ole erehtynyt. Tiedän, ettei ole pääsiäinen (eikä joulu). Satuin vain viimein ehtimään lasittaa ennen joulua muovaamani saviesineet. Munakupit ja lämpöhatut odottavat ensi pääsiäistä, kynttiläjutut lähinnä syksyä ja joulua. Sherrykippoja, oliiviveneitä ja pikkulautasia voinee käyttää ympäri vuoden.





Hyvää alkukesää!

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pitkäperjantain projekti

Paljastin eilen pienen osan pääsiäisen projektista. Päätin ennen minilomaa, että tuunaan äitini 60-luvulla tekemän ihanan takin minulle sopivaksi. Takissa on liian lyhyet hihat ja merkillinen huppu. Työn jälki on tarkkaa ja malli kiva. Ja kangas suorastaan syötävän ihana! 




Olen vuosia miettinyt, miten pidentäisin hihat tyyliin sopivasti. Nyt keksin: en tarvitse huppua. Leikkasin hupun kaulukseksi ja ompelin etureunan kiinni kaulukseen, niin että kaulus tulee ihan kiinni vetoketjuun. Lopusta hupusta suunnittelin tekeväni hihanpidennykset.



Työn edetessä päätin ommella taskunsuihin laskokset ja niiden päälle napit. Nappilaatikossani ei ollut sopivia, joten päällystin rumat muovinapit kankaalla. Ompelin vielä vetoketjun vetimeksi kangaspalan.




Ompelin vielä muutaman muotolaskoksen. Pidän lopputuloksesta, mutta saatan ommella vielä vähän lisää laskoksia vyötärölle. Kevät saa nyt tulla!




torstai 17. huhtikuuta 2014

Kiirastorstai

Kiirastorstaina pääsin töistä kotiin kiireestä huolimatta. Riisuin työhuolet tuolin selkänojalle.


Otin esiin projektin, jota olen miettinyt useasti ja vuosia. Kerroin siitä tyttärelleni ja samassa keksin, mitä projektille teen. Jospa saisin sen valmiiksi pääsiäispyhinä. Miten ihana kangas!


Pihassa ruskean ruohon keskellä on kaksi sarjaa muskettisotureita. Valkeat, pelokkaat, ovat kadottaneet violettien seurassa olleen vallattoman d'Artagnanin.



Kotona tyräkit ovat vihdoin päässeet ruukkuihin. Soitin pianoa toisen kerran tänä vuonna. Taidan laskeutua lomalle niin kuin kynttiläkruunun kruunukynttilät.




Rauhallista pääsiäistä.