Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kevät tulee ulkoa sisään

 Menin kameran kanssa ulos. Tête-narsissit loistivat kilpaa auringon kanssa.


Pari sinivuokkoa keskittyi juoruamiseen.


Kolmas vuokko irvisti pelottavasti.


Neljäs, kuvauksellinen, tukeutui kuivaan tammenlehteen. 


Valo tuli sisään ja sai tulppaanin näyttämään silkiltä.


Savipupuset lämmittelivät auringon valossa. Keväältä tuntuu.


lauantai 20. huhtikuuta 2013

Runoblogi

Lisäilen joskus runoja runoblogiini. Tänään sinne meni kevätruno. Kirjoitan sen myös tähän.

KEVÄT

Tänäänkin
aurinko sataa maahan
kullankiloisin sätein
ulottuu
ikikuusten sydämiin
humisee kesän

Runon ensimmäisen version kirjoitin 16.4. Nyt on viimein kevät.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Pienin askelin...









...se kevät taisi sittenkin yllättää. Jos huomenna paistaa, menen katsomaan, mitä näille viikko sitten kuvaamilleni oman pihan kasveille kuuluu.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Romantiikkaa ja aurinkoa

Kirjoitin 2003-2004 höttöromaanin, jonka kaivoin viime syksynä esiin ja kirjoitin osin uudestaan. Se on nyt kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa http://rakkausromaani.blogspot.com/. Tarina on jonkinlainen keveä kasvukertomus, mutta matkan varrella tapahtuu myös oikeaan elämään viittaavia ei niin keveitä asioita. Soveltuu pahaan romantiikannälkään.

Kuorin viikko sitten terassin (no, pation, tämä ei ole katettu) osin lumesta. Tänään kaivettiin vähän lisää puuta esiin. Kuva on viikon takaa. Aurinko on ihmeellinen, se saa kevään tuntumaan.


lauantai 3. maaliskuuta 2012

Aurinko!


Tänään ulkona tuoksui kevät. Etelänpuolen pikkuterassin lämpömittari harhautui näyttämään kesäisiä lukemia. Aurinko sulatti lunta ja teki naapurin vanhasta kuusesta maaliskuisen joulukuusen. Kaunis tyttären 15-vuotispäivä.




lauantai 23. huhtikuuta 2011

Iloista pääsiäistä!





Lainasin lasten värejä ja maalasin muutaman pääsiäismunan. Pitkästä aikaa. Hyvää kevättä kaikille!

lauantai 15. toukokuuta 2010

Kesä tuli kylään





Mökillä oli kaunista, ja siellä lepääntyi, vaikka hiirten jälkiä saikin siivota. Siellä ei vielä perjantainakaan ollut juurikaan lehtiä puissa.

* * * * * * *

Vain 50 kilometriä etelämpänä näytti aivan toisenlaiselta. Lämpötila oli sama kummassakin paikassa. Mittari näytti 23° vielä puoli kymmeneltä illalla.






lauantai 1. toukokuuta 2010

Vappu

Pöytä katettiin yhdeksälle. Perinteinen vappumenu: nakkeja ja perunasalaattia. Lisäksi tapaksia, salaattia, mutakakkua. Simaa, kolaa, kuohuviiniä. Ennen kuin vieraat tulivat, lakkeja oli kaksi. Ne lisääntyivät illan kuluessa. Emäntä pukeutui Minni Hiiren tapaan.





Veikeää vappua!

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Päivityksiä

Blogini on ollut vaiti. Olen silti tehnyt asioita. Ehkä enemmän kuin pitäisi. Bändiprojekti etenee, mutta siitä ei vielä sen enempää. Kiehutin helmikuussa kaasuliekillä hopealevyä, kunnes sen pinta kupli. Muotoilin muun muassa korvakorut. Työkaveri sai yli 120 cm pitkän lasihelmi-hopea-kaulaketjun syntymäpäivälahjaksi.



Olimme talviloman (hiihtoloman siis, hiihdimmekin koko perhe) mökillä. Siellä on miehen isoisän rakentamat kangaspuut, joissa syntyi pari syyslomalla kutomalleni työhuoneen matolle. Hämmästys oli suuri, kun puista otettu matto oli täsmälleen saman pituinen kuin parinsa. En ollut mitannut raitoja mitenkään tarkasti, vaan tehnyt niistä 20-22 cm pitkiä.



Sillä viikolla oli ensimmäistä kertaa kuukausiin suojasää. Katolta putosi lumi oven eteen. Rakensimme lumilinnan, jossa otimme sukuvieraat vastaan.






Milloin lapsista tulee näin isoja?

* * * * *

Maaliskuussa ehdin taas tehdä hopeakoruja: ranneketjuja, joissa nimilaatat (häivytin nimet laatoista), riipuksia sekä solmioneuloja ja korvakorut. Viimeksi mainituissa on ketjulenkkejä, jotka on ensin taottu lankana kulmikkaaksi ja vasta sen jälkeen kierretty lenkeiksi. Niissä on kiva, hieman rosoinen pinta.




Kokeilin muotoilla ohuesta (0,4 mm) hopealevystä kukan. Kiehutin ensin ympyränmuotoisen keskustan. Sen ympärille piirsin kukan, jonka leikkasin peltisaksilla. Hioin reunat ja pakotin kukan muotoon. Pakottaminen oli hankalaa, koska minulla ei ole oikeanlaisia työkaluja. Kiehutin pintaa vielä lisää. Ennen happoliemessä keittämistä kukka näytti aika ankealta.



Hapotettu hopea on valkoista. Kiillottaminen tapahtuu kiillotusrummussa, jossa on kiillottavaa ainetta sekä teräskuulia. Rummussa käynnin jälkeen kukka näytti jo ihan hauskalta.


Yritän saada koruvarastoja kartutettua kevään aikana. Kesällä pitäisi taas päästä myyntihommiin, se on kivaa. Katsotaan, mihin aika riittää...