Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kevät tulee ulkoa sisään

 Menin kameran kanssa ulos. Tête-narsissit loistivat kilpaa auringon kanssa.


Pari sinivuokkoa keskittyi juoruamiseen.


Kolmas vuokko irvisti pelottavasti.


Neljäs, kuvauksellinen, tukeutui kuivaan tammenlehteen. 


Valo tuli sisään ja sai tulppaanin näyttämään silkiltä.


Savipupuset lämmittelivät auringon valossa. Keväältä tuntuu.


lauantai 15. toukokuuta 2010

Kesä tuli kylään





Mökillä oli kaunista, ja siellä lepääntyi, vaikka hiirten jälkiä saikin siivota. Siellä ei vielä perjantainakaan ollut juurikaan lehtiä puissa.

* * * * * * *

Vain 50 kilometriä etelämpänä näytti aivan toisenlaiselta. Lämpötila oli sama kummassakin paikassa. Mittari näytti 23° vielä puoli kymmeneltä illalla.






perjantai 2. tammikuuta 2009

Valoa! ja keramiikkaa

Pakkaspäivän valo tulvi yltäkylläisesti sisään saakka. Auringon huikea halo tallentui yhteen kuvaan monesta yrityksestä.









Savienkeli tuo omaa valoaan alakerran askartelupöytään. Löysin eilen puoli ämpärillistä korkeapolttoista savea, valkoista ja ruskeaa. Muovasimme tytärten (10 ja 11) kanssa lähes kaiken saven. Tytöt tekivät erilaisia hahmoja. Jännitämme, alkavatko kukkopillit soida polton jälkeen.





Haluan joskus järjestää keskiaikaiset pidot. Tein viinilaseja ja lautasia ja viinikarahvin. Lasitetta pitää vielä hankkia. Poltto onnistuu työpaikalla, siellä on savenpolttouuni.



maanantai 29. syyskuuta 2008

kaupungin laidalla metsää

Luulin, etten ehtisi metsään tänä syksynä ollenkaan, mutta onneksi kyläreissun ohjelmaan kuului metsäretki. Aurinko paistoi, löysimme sieniä sekä erilaisia jäkäliä. Hirvikärpäsiäkään ei ollut liikaa. Kotona tosin löysin alushousuista vielä kaksi...









maanantai 15. syyskuuta 2008

vihreää ja punaista

 Syksyllä vihreä saa seurakseen punaista.





Kävelin 13-vuotiaan poikani kanssa kioskille ja takaisin. Matkalla on tämmöinenkin näkymä.


Syksy on kaunista aikaa. Minulle se on uuden alku. Pidän lehtien tuoksusta ja sienistä.


* * * * * * *