Sain 6x4 -haasteen Killisilmältä toukokuussa. Olen ollut sen verran vähän koneella, että vastaaminen on jäänyt. Nyt viimein tartun tehtävään. Tämä on mielenkiintoista.
Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:
- rautakaupan laskuttaja
- saman rautakaupan puutarhamyyjä
- koulun keittiöapulainen
- au pair
Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella:
Tämä on vaikea. Avaan television vain noin kerran kuussa. Nuorempana katselin näitä:
- Dempsey and Makepeace (Taistelupari)
- Uutisvuoto
- MacGyver (joo joo, silloin 80-luvulla)
- puoli yhdeksän uutiset
Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla:
- Riika
- Vätsäri (teltassa ei-missään, ei polkuja, ei nuotiopaikkoja, vain erämaa)
- Rodos (YO-keväänä. Ainut etelänmatkani.)
- Valamo
Neljä internet-sivua, joilla käyn melkein päivittäin:
- blogit
- facebook
- sähköposti
- myspace
Neljä lempiruokaani:
- mehevä naudan sisäfileepihvi
- tomaatti-mozzarellasalaatti
- grillattu liha balsamicokastikkeen kera
- leipä
Neljä paikkaa, joissa olisin mieluimmin nyt:
- sammaleinen tuoksuva suo
- kesämökin terassi
- pieni esiintymislava
- siisti koti :-)
En tällä kertaa haasta erityisesti ketään, koska olen nähnyt näitä vastauksia kovin monen blogissa. Jos haluat, lukijani, voit ottaa haasteen vastaan haastamatta.
Killisilmälle kiitokset :-)