Viime lauantaina oli kahdet hautajaiset. Kumpiinkaan en lopulta mennyt. Poismenneet olivat minulle läheisten ihmisten omaisia, mutta minulle kaukaisempia. Toista en ollut edes tavannut.
Samana aamuna pihamännystämme putosi siipirikko lintu. Viimeisillä voimillaan se raahautui talomme seinän viereen. Päivällä se oli kuollut. En ole haudannut lintua, koska maa on umpijäässä. En oikein tiedä, mitä sille pitäisi tehdä. Tuntuisi kamalalta vain tunkea se pussiin ja heittää roskiin. En halua tehdä niin.
Elämä on joskus hyvin haikeaa ja omituista.
2 kommenttia:
Kuva on huikea, vaikka aihe onkin aika karu, toisaalta kaiken katoavaisuus on juuri tuota: karu tosiasia, mutta samalla hieno mysteeri.
Viime talvena jouduin hautaamaan oravan roskikseen ja siinä riittikin meidän neljävuotiaalla pohtimista noin puoleksi vuodeksi.
Tämä otus lähti kaiketi cityketun mukaan, sillä eräänä aamuna sitä ei ollut enää. Luonnonmukaista, karua.
Lähetä kommentti