Lähdin miehen kanssa kahdestaan Seitsemisen kansallispuistoon. Kolme yötä teltassa, kolme pitempää (10-14 km) ja yksi lyhyt (4 km) vaelluspätkä. Oli poutaista paitsi viimeisenä iltana ja yönä. Matkalla oli metsää: suota, kuusikkoa, männikköä, sekametsää. Mustikoita, karpaloita, lakkoja, sieniä. Joutsenia, teeriä, karhunsyömiä muurahaiskekoja. Hyvin vähän ihmisiä. Nekin, joita näimme, olivat sattumalta pääosin tuttuja. Ensimmäisen yön vietimme Latoveden laavulla.
Palaneen puun pinta on mielenkiintoisen näköistä.
Toisena yönä nautimme Liesjärven maisemista. Matkalta löytyneet kantarellit kuullotettiin liotetun kuivasipulin, basilikan ja ruokaöljyn kanssa maukkaaksi alkupalaksi.
Pääruokana oli herkullista jauhelihakeittoa - sekin kokonaan kuivatuista aineksista.
Kolmantena vaelluspäivänä ylitimme puolen kilometrin mittaiset lähes viivasuorat pitkospuut. Sammaleinen suo on mielipaikkani, sen tuoksu huumaa pääni. Suo-ojan rahkasammalessa kasvoi kallankukkia silmänkantamattomiin.
Viimeisenä yönä Iso-Kivijärven nuotiopaikalla tuuli ja satoi kovaa koko illan melkein koko yön. Teltan alle ei mennyt vettä. Mies kalasti ja nuotiolla paistui ahvenia. Söimme ne niin liukkaasti, että kuvat jäivät ottamatta. Metsä on ihana paikka!
6 kommenttia:
Nää on melkein mun kotimaisemia, joten jonkinlaista kotiseutuikävää aiheutui nyt.
Kasvi on muuten vehka. :)
Hups, niinpä onkin :-D
Tarkistin vielä kukan nimen, kun se jäi vaivaamaan. Se on suovehka eli calla palustris. Kaksi nimeä kauniilla myrkyllisellä suokasvilla.
Tuli ikävä metsään. Kunnon visiitistä Seitsemiseen on ihan liian monta vuotta.
Voi mikä paratiisi! Metsä on mullekin tosi mieluinen paikka. Silmä ja mieli lepää siellä.
Merruli, mulla on aina ikävä metsään. Omituista, etten ole vieläkään muuttanut lähemmäksi...
Tuula, samat sanat.
Lähetä kommentti