Mieheni esiintyy ajoittain Bellman-trubaduurina. Luuttukitaralla säestetyt 1700-luvun loppupuolella Carl Michael Bellmanin, Ruotsin kansallisrunoilijan laatimat laulut soivat tänään Pälkäneen Kostia-festivaaleilla. Ihana tapahtuma, sinne kannattaa mennä! Lähdin mukaan Bellmanin muusan roolissa. Sitä varten tarvitsin ajanmukaisen hovipuvun. En halunnut oikeaa korsettia, sillä laulan parissa laulussa itsekin mukana. Täytyy pystyä hengittämään. Tein koko puvun kierrätysmateriaaleista. Alushame on ommeltu kolmesta pitsilakanasta, ehkä 1930-luvulla tehdyistä. En leikannut lakanoita, vaan taitoin kahtia ja vielä vyötäröltä sen verran sisäänpäin, että helma ei laahaa maata. Sisäpuolen taitteeseen voi piilottaa vaikka superlonia, jos haluaa vielä pulleamman helman.
Sain anopilta noin sata vuotta vanhan käsin kudotun pellavalakanan. Siinä on hänen isotätinsä monogrammi. Kangaskin on joko isotädin tai hänen äitinsä kutoma. Tein lakanasta korsettia muistuttavan liivin, jota voi käyttää farkkujenkin kanssa. Vuorina on rikki mennyt silkkipöytäliina, selässä kiinnittiminä yksitoista liivihakasta. Lopusta lakanasta tuli essu, jonka helmassa on pitsiä ja monogrammi.
Päällyspuku on edestä auki. Se pysyy paikallaan nyörityksellä, jonka kiinnittiminä on ainoat uudet osat. En löytänyt tarpeeksi isoja hakasia, joten kieputtelin ne itse metallilangasta. Päällyspuvun kankaat roikkuivat vielä eilen tyttären ikkunassa. Ne ovat entisen asuntomme olohuoneesta. Lupasin tyttärelle uudet verhot.
Aikakauteen kuuluisi korkea kampaus, mutta olen leikkauttanut hiukseni liian lyhyiksi. Tyydyin nostamaan ne ylös. Helmet ja pronssikorut kuuluvat samaan settiin myös.
Niin, se Bellman.
