torstai 18. kesäkuuta 2009

Juhannus





Sääennusteet paranevat, mitä lähemmäs juhannusta tullaan. Tein sadepäivinä koruja. Nämä ovat kovin suuret ja raskaat. Pidän näistä.


Kehittelin uuden korvakorumallin. Sen nimi on Kehrä. Tässä hopeisena


ja tässä kuparisena. Korut ovat tavallaan suuret, mutta samalla herkät.


Tein myös pienenpieniä koruja. En oikein osaa käyttää kuviohelmiä, mutta koska helmisekoitusten mukana tulee aina muutama semmoinen, kokeilin, mitä niistä voi tehdä.




Askartelin vielä uuden korvakorumallin, vähän Kehrän kaltaisen. Sillä ei ole vielä nimeä.



Tein myös vaaleanpunaisia ja sinisiä koruja.



Kaunista juhannusta!


sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Voimistelupuvut

Tyttöjen juttuja

Tyttäreni pyrkivät toukokuussa joukkuevoimistelun kilparyhmiin ja pääsivät. He taipuvat sen sortin mutkille, etten voi ymmärtää, miten se on mahdollista. Luulin olleeni pienenä notkea... Tytöt ovat jo vuosia tehneet kotona erilaisia esityksiä. Viime aikoina nämä ohjelmat ovat olleet jo oikein hienoja ja loppuun asti harkittuja. Poika on säveltänyt musiikin ja tytöt tehneet siihen sopivan koreografian. On voimistelupalloja, narua, nauhaa ja vannetta. Olohuoneen katto on ajoittain liian matala. Tänä aamuna tytöt kaivoivat esiin heille tekemäni jumppapuvut. Annoin käyttöön kukkakankaan, josta he leikkasivat kuvioita ja liimasivat kimalleliimalla pukuun. 


Kukkien päälle tulee paljetteja.


Koska kangas on venyvää, puvun sisään pantiin kirja sitä venyttämään.



Odotan innolla lopputulosta. Minusta on hienoa, että tytöt osaavat suunnitella ja toteuttaa tämmöisiä itse.

perjantai 5. kesäkuuta 2009

lomaa odotellessa

Koulu on loppunut jo noin viikko sitten, mutta loma ei vain meinaa alkaa. Olen siivonnut luokkaa, tehnyt lukujärjestyksiä ja kuljettanut lapsia voimisteluleirille ja kotiin. Tekisi mieli vain olla omassa tahdissa niin kuin aikaisempina kesinä. Tänään kuitenkin pääsin lähemmäs lomaa: mies otti auton, joten lapset menivät tunnin matkan bussilla. Laukussa on kolmen päivän lippu Sauna Open Airiin. Lähden sinne ihan juuri. Ja koko aamun ja päivän olen saanut tehdä hopeakoruja, ai ihanaa! Näitä haluaisin tehdä koko ajan.

perjantai 1. toukokuuta 2009

Vapunpäivä kotona

Vapunpäivä oli lämmin ja valoisa. Siivoilimme hiljakseen 50 aattovieraan jälkiä ja nautimme lämpimästä kevätpäivästä.






Miehen rakentamalla hirsipöydällä oli yöllä kynttilät.


Lapset viihtyivät kesähuoneeksi muuntautuneessa autotallissa.



Luuttu soi ja kuohuviini maistui.


Trampoliinilla oli välillä liian kuuma pomppia.




Tytöt olivat siivonneet leikkimökin vieraita varten.




Valoisaa kevättä!

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Tervetuloa taidenäyttelyyn!

Kolmen vuoden opintojen tulokset ovat nähtävillä ensi viikon torstaista lähtien Ylöjärvellä. Ken teistä sielläpäin liikkuu, kannattaa käydä kurkkaamassa. Portfoliot ovat selattavissa, ne valaisevat töiden anatomiaa ja opintojen kulkua.

(Kun nyt saisi sen portfolion valmiiksi, photoshoppaaminen on yllättävän hidasta vaikka sen osaisi...)

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Tulento


Aikuisten käsityön taiteen perusopintojen päättötyöni on nimeltään Tulento. Se on kamina, joka kuvaa sisälläni palavaa luovuuden tulta, joka korventaa, jos sitä ei saa päästettyä ulos.


Nuo törröttimet, jotka nousevat savupiipusta tai mikä se lieneekään, kuvaavat tuotoksiani kolmen vuoden opintojen ajalta. Siellä on myös turhautumista kuvaava savupilvi, tyllipössähdys. Olen värjännyt kankaita, ommellut iltapuvun vanhoista verhoista ja mustan viitan pöytäliinasta. Olen piirtänyt kuvia valotuskaavioihin, muovannut savesta ja huovuttanut. Olen tehnyt paperia mm. oman pihan kaisloista, vääntänyt rautalangasta ja kieputtanut hopeaa. Olen kirjonut, solminut, neulonut, virkannut, purkanut ja alkanut alusta.





Tiedän itsestäni nyt paljon enemmän kuin opintojen alussa. Tärkeintä on, että tiedän, mikä pitää minut järjissäni. Käsillä tekeminen ja oman luovuuden päästäminen vapaaksi.

Mutta se portfolio on vielä tekemättä.