lauantai 18. tammikuuta 2014

Vapaa viikonloppu

 Ihana, vapaa viikonloppu!
Viimeinkin aikaa tehdä niitä käsitöitä, joista haaveilen.
Kokeiluja, jotain itsellekin. Askartelin hopeasta ja lasihelmistä kaulakorun ja korvikset. Huovutin hatun, koska en pidä pipoista. Huovutin myös vähän liian jäykät kintaat. Katsotaan, tulevatko ne käyttöön.





 Ulkona on jo ihmeen valoisaa. Aurinko kultaa huurteiset puut. Minulle tästä alkaa kevät!

maanantai 6. tammikuuta 2014

Loppiaismietteitä

Eilen oli lunta ja aurinkokin kurkisti puun takaa.
Tänään lempeä talvisää jatkuu ilman lunta, ei juuri edes tuule. Hyvä sää nauttia loman viimeisistä tunneista.


Huomenna pitäisi aloittaa arki. Tervetullutta, mutta vähän vastahankaista kuitenkin. Mitenkähän muistan kaiken mitä täytyy? Olen unohtanut arjen pienet asiat kokonaan. Siispä loma on ollut hyvä.

Kaunista vuotta 2014 juuri Sinulle, lukijani!

lauantai 21. joulukuuta 2013

Jouluni


Jouluni on perhejuhla, sukujuhla, rauhan juhla. Jouluna uskon enkeleihin, myös niihin, joita tyttäreni noin 10-vuotiaana muovasi savesta. Joulu on perinteiden, rakkauden ja nostalgian aikaa. Ja joulumusiikin, joista kauneimpana pidän - aina ja edelleen - Sibeliuksen tunnetuinta joululaulua. Voit kuunnella sen täältä sisaruskvartettimme laulamana. Sopraanona on pikkusiskoni, alttona minä. Tenoria laulaa mieheni veli ja bassona toimii mieheni.

Hyvää joulua, blogiystävät.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulupuoti

Tänään, vain muutaman tunnin kuluttua aukeaa joulupuoti jo viidettä vuotta peräkkäin. Jos olet lähistöllä, tule käymään! 1.12. tarjoan glögiä ja pipareita ja laulan mieheni kanssa muutaman joululaulun klo 13, 14 ja 15. Ja nyt nukkumaan...


torstai 21. marraskuuta 2013

Mansikkapallukat

Jätin huopapallukoista suurimman osan puutarhamansikan muotoisiksi. Tänään askartelin niistä avaimenperiä. Pyöreät pääsivät rannerenkaiksi. Helmet ovat puuta, nyöri vahattua puuvillaa.





Viikonloppuna on ekat pikkujoulut. Löysin juuri mulle sopivat kengät. Ah, niittejä! Kyllä nyt kelpaa juhlia. Tunnelmallista viikonloppua!

maanantai 18. marraskuuta 2013

Mansikan muotoiset villapallot

Huovuttelin viikonloppuna rytmimunia. Niiden runkona on pääsiäismunan yllätysrasioita, joiden sisällä on epämääräisiä metalliesineitä (ruuveja, vääntyneitä metallilenkkejä, käyttökelvottomia soljen osia) ja omiin töihini kelpaamattomia lasihelmiä. Innostuin myös kokeilemaan pikkupallojen huovuttamista yleiskoneessa. Onnistui, mutta niiden muoto muistuttaa koneesta tullessa puutarhamansikkaa. Nyt mietinkin, jätänkö pallot mansikoiksi vai pyörittelenkö käsin palloiksi.



lauantai 16. marraskuuta 2013

Hopparitonttu ja muita käsitöitä

Innostuin pitkästä aikaa muovaamaan saviesineitä. Hopparitonttu ja oliiviveneet ovat vielä kosteita. Osa esineistä odottaa raakapolttoa, osa on jo saanut pintaansa lasitteenkin. Hopeatöitäkin ehdin ihan vähän tehdä. On ollut aika kiireinen syksy.














Tonttulakin näköiset jutut ovat kynttilänsammuttimia. Niillä on nimikin: Dude, pälyilevä kynttilänsammutin. Lempeää loppusyksyä!