Lisäilen joskus runoja runoblogiini. Tänään sinne meni kevätruno. Kirjoitan sen myös tähän.
KEVÄT
Tänäänkin
aurinko sataa maahan
kullankiloisin sätein
ulottuu
ikikuusten sydämiin
humisee kesän
Runon ensimmäisen version kirjoitin 16.4. Nyt on viimein kevät.
lauantai 20. huhtikuuta 2013
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
Mökillä
20 vuotta sitten olin mieheni suvun mökillä ensimmäistä kertaa. Vietimme muutaman päivän tuoreena kihlaparina talvilämpimässä hirsimökissä. Vuosi sitten kävimme samaisella mökillä kaatamassa pari puuta.
Kuukausi sitten olimme mökillä - taas kahden. Kihlauksesta on kulunut vähän yli 20 vuotta, ja kolme lastamme ovat mieluummin omissa menoissaan kuin tulevat mökille talvella.
Yksi ympyrä on taas sulkeutunut - tai oikeammin: nyt kuljemme toista kierrosta.
maanantai 31. joulukuuta 2012
Kihlat
Lapseni, esikoiseni, pyysi kunnianosoitusta. Halusi minun tekevän kihlasormukset hänelle ja tyttöystävälleen, vaikka olen vain harrastelijakäsityöläinen. Nuori mies kuvaili sormukset, minä piirsin. Toivotunlaisia en voinut laitteillani (joita ei ole) tehdä, joten mietimme yhdessä toisenlaiset. Nuoret kihlautuivat 29.12.12. Olenpa ylpeä äiti ja anoppikokelas...
torstai 22. marraskuuta 2012
Joulupuoti
Olen kieputellut enkeleitä ja rautapukkeja. Huovutteluja en ole nyt ehtinyt, mutta aiempia töitä löytyy onneksi vielä. Kaksi kuukautta kestänyt remonttiurakka on vienyt kaiken ajan. Nyt remontti on valmis. Ehkäpä saan siitäkin kuvia tänne aikanaan.
Joulupuodin aion kuitenkin järjestää. Tervetuloa!
Tunnisteet:
huovutus,
joulu,
joulupuoti,
käsityöt,
rautalankaa
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Cosplayasu
Lapsi harrastaa Cosplaytä eli roolihahmoksi pukeutumista. Tänään ompelin hänelle uuden asun. Siivet, korvat ja peruukki puuttuvat vielä.
sunnuntai 26. elokuuta 2012
Keijumetsä
Kävin pitkästä aikaa mökillä ja menin metsään. Heti kun pääsi tieltä polulle, vastaan tuli sammaleinen porttikivi. Metsässä on keijuja, se kertoi. En nähnyt, mutta uskoin.
sunnuntai 29. heinäkuuta 2012
Viikonloppuna
Tänä viikonloppuna tein koruja ja palasin nuoruuteen. Korut kuvina, muistot sanoina. Kävin 80-90-luvuilla useaan kertaan Ylöjärvellä Räikkärockissa. Se järjestettiin eilen viimeistä kertaa. Ylöjärven omat pojat soittivat ensilevyltään mm. "Älä mene, njet njet..." Ja perjantaina nostalgioin Pyynikin kesäteatterissa samalla teemalla. Manserockia ja hopeaa. Nyt olen vihdoin lomalla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)